Tiedotteet 2005-2012
16.4.2012 Kuluttajan ruokakorissa näkyi hintojen nousu
Kuluttaja maksoi ruokakoristaan vuoden 2011 lokakuussa noin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Elintarvikkeiden hintoja nostivat muun muassa elintarvikkeiden raaka-aineiden kallistuminen sekä käyttöön otetut valmisteverot. Tuotekohtaisia eroja kuitenkin löytyy, sillä esimerkiksi vihanneksia, hedelmiä ja riisiä suosivan kuluttajan ruokamenot saattoivat jopa vähetä, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tuore tutkimus.
5.3.2012 Sähkön käytöstä tulee yhä älykkäämpää hyvien palvelujen avulla
Älykkään sähköverkon palvelut mahdollistavat sähkönkulutuksen tarkemman seurannan ja ohjauksen. Palveluja kehitetään sekä sähkön säästämiseksi että kulutushuippujen tasaamiseksi. Asiakkaat kiinnostuvat älyverkon palveluista, jos ne tarjoavat konkreettisia hyötyjä. Erityisesti paljon sähköä käyttävät kuluttajat, uuden lämmitysjärjestelmän hankkineet sekä ympäristötietoiset kuluttajat ovat kiinnostuneita uusista mahdollisuuksista. Monet edelläkävijäasiakkaat ovat myös aktiivisia mm. taloyhtiöissä, joten he vaikuttavat muihinkin kuluttajiin, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tuore raportti.
13.2.2012 Lapsiperheet syövät yhä enemmän ulkona
Nuoret lapsiperheet ruokailevat ravintoloissa entistä innokkaammin. Eniten ravintoloissa syövät alle 50-vuotiaat kaupunkilaiset. Pääkaupunkiseudulla aterioidaan kodin ulkopuolella tuplasti muuta maata enemmän. Ruokailu liikenneasemaravintoloissa on puolestaan uusi kasvava ilmiö yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Välipalojen merkitys kasvaa, eikä yhtenäisiä kansallisia ruoka-aikoja ole enää olemassa. Tulokset ilmenevät Kuluttajatutkimuskeskuksen ruokailutottumuksia ja ulkona syömistä käsittelevästä tutkimuksesta.
3.2.2012 Tutkimuksen ja päätöksenteon välille tarvitaan hyvät yhteydet
Tutkimuksen ja päätöksenteon välille tarvitaan vahvoja kytkentöjä, vaikka tutkimus ja valvonta onkin syytä pitää erillään toisistaan. Kuluttajille ja kansalaisille mikään ei ole turhauttavampaa kuin se, että lisääntyvän läpinäkyvyyden mukanaan tuomat tulokset epäkohdista eivät näy poliittisessa päätöksenteossa, tutkimusprofessori Mika Pantzar sanoi puhuessaan Kuluttajatutkimuskeskuksen järjestämässä seminaarissa perjantaina 3.2.2012 Helsingissä.
8.2.2012 Tiedotustilaisuus: Nuoret lapsiperheet syövät ulkona entistä enemmän
Nuoret lapsiperheet ruokailevat ravintoloissa entistä innokkaammin. Eniten ravintoloissa vapaa-aikanaan syövät alle 50-vuotiaat kaupunkilaiset. Yli 50-vuotiaat maaseudulla asuvat ruokailevat puolestaan kotonaan tai huoltoasemien yhteydessä olevissa liikenneasemaravintoloissa. Tiedot käyvät ilmi Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreesta ruokailutottumuksia ja ulkona syömistä käsittelevästä tutkimuksesta, joka julkaistaan maanantaina 13.2.2012.







