Vaikuttavuus 2011
Kuluttajatutkimuskeskuksen toiminta ja sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus perustuvat kykyyn vastata laaja-alaisesti ajankohtaisiin kuluttaja-, innovaatio- ja muihin kuluttajien näkökulmista tärkeisiin yhteiskuntapolitiikan haasteisiin. Kuluttajakysymykset ovat nyky-yhteiskunnassa levinneet laajasti politiikkaan ja eri hallinnonaloille. Käyttäjälähtöisten innovaatioiden kehittäminen sekä yritysten yhteiskuntavastuun edistäminen ovat myös lisänneet voimakkaasti elinkeinoelämän kiinnostusta Kuluttajatutkimuskeskuksen tuottamaan tutkimustietoon. Tutkimuksen vaikuttavuus perustuu tutkimuskysymysten relevanssiin sekä pääsääntöisesti myös vertaisarvioituun laatuun.
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla Tekes on paitsi keskeinen tutkimusten rahoittaja myös tutkimusten aktiivinen käyttäjä ja tutkimustiedon siirtäjä liittyen kulutusyhteiskunnan muutoksiin, innovaatiotoimintaan sekä uusien ohjelmien kehittämiseen. Politiikan osa-alueista tutkimus palveli julkista ja yksityistä sektoria merkittävissä kuluttajakysymyksissä, jotka liittyivät muun muassa perusturvan riittävyyden määrittelyyn, kuluttajien arjen hyvinvointiin ja talousosaamiseen, elintarvikkeiden ja ruokapalvelujen hintakehitykseen alv-muutosten jälkeen, kestävään kulutukseen, erityisesti ruokataloudesta ja asumisesta ja niiden tulevaisuudesta. Lisäksi on monipuolisesti kehitetty menetelmiä ja tutkimusta yhdessä sidosryhmien kanssa uusien kuluttajainnovaatioiden sekä sähköisen asioinnin kehittämiseksi julkisissa palveluissa. EU:n uuden kuluttajapolitiikan painotusten sekä kerättyjen survey-aineistojen hyödyntämiseen on lisätty asiantuntijatyöpanosta.






