Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Päivi Timonen

Tutkimusjohtaja, MMT
Puh: 010 605 9034, 050 343 3138
Faksi: (09) 876 4374
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kuluttajatutkimuskeskus.fi


Toimin tutkimuspäällikkönä ryhmässä, jossa tutkitaan käyttäjälähtöisiä innovaatioita. Tutkimme muuttuvaa kulutusta käyttäjälähtöisen teknologian arvioinnin näkökulmasta ja tulkiten uuttaa teknologiaa kuluttajien arkisen toiminnan lähtökohdista.


Tutkin kuluttajien roolia ja osallistumista innovaatioiden syntyyn ja leviämiseen. Olen kiinnostunut kestävää kehitystä edistävistä innovaatioista. Olen ollut mukana tutkimassa vapaa-aikaan, asumiseen ja päivittaistavaroiden jakeluun liittyviä muutoksia.


Haastavien tutkimuskysymysten myötä olen ollut mukana kehittämässä tuoreita lähestymistapoja kulutusmuutosten ymmärtämiseen. Olen viime vuosina työskennelyt tutkimushankkeissa, joissa on kehitetty tuottajien, suunnittelijoiden ja käyttäjien vuorovaikutuksen perustuvia työtapoja toivottavan ja hyväksyttävän tulevaisuuden ymmärtämiseen. 


Olen koulutukseltani kuluttajaekonomi. Kuluttajien käyttäytymisen tutkimuksessa taustani on talouspsykologiassa.  Talouspsykologinen tutkimus auttaa ymmärtämään sitä miten kuluttajat arvioivat ja ottavat haltuun toimintaympäristön muutoksia valinnoissaan. Väitöskirjassani kuvasin sitä, miten näkemys ympäristövastuullisuudesta muokkaantuu kuluttajien arkisessa järkeilyssä tuotteiden valinnan heuristiikoiksi.


Tutkimusalueet

  • kulutusmuutosten ennakointi

  • vertaistieto ja yhteistuotannon markkinat

  • arkinen järkeily

Tutkimuskokonaisuus


Käyttäjälähtöiset innovaatiot


Projekteja

Citizen Visions on Science, Technology and Innovation. EU 7th Framework Programme, Blue Sky Research on Emerging Issues Affecting European S&T (2008-2010)

Society, experiece economy and Innovation (EESI); VTT:n ja KTK:n yhteishanke, rahoittajana Tekes (2008-10)

Climate Bonus; VATTin, VTT:n, Kuluttajatutkimuskeskuksen, SYKEn ja MTTn yhteishanke, rahoittajan Tekes ja alan yritykset (2008-9)

Urbaanin asumisen tulevaisuuden konseptit; Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Teknisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen yhteishanke, rahoittajana Tekes (2007-2010)

Arvojen ja toiminnan ristiriita kestävässä ruuan kulutuksessa; Kuluttajatutkimuskeskuksen, Jyväskylän yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteishanke, rahoittajana Suomen Akatemia (2006-2009)

Elintarvikeketjun vastuullisuuden kehittäminen ja tuotteistaminen vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa; Kuluttajatutkimuskeskuksen ja MTT:n yhteishanke, rahoittajana maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö (2006-2008)


Koulutus

Maa- ja metsätaloustieten tohtori, kuluttajaekonomia, Helsingin yliopisto, 2002


Ansioluettelo

Tarkempia tietoja julkaisuista löytyy oheisesta ansioluettelosta ja Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisutietokannasta.




Tulosta sivu

Ajankohtaista

Ohessa linkkejä muutamiin  sähköisiin julkaisuihin ja blogeihin. Linkit vievät  ajankohtaisiin kehitys- ja tutkimushankkeisiin ja esitelmiin.

Olen mukana verkostossa, jossa kehitetään toimintatapoja ja käytäntöjä kansalaisten osallistumiseen päätöksentekoon. Tavoitteena on kehittää osallistumisen ja  sähköisen kuulemisen toimintaa Suomessa. Kerroin Kuluttajatutkimuskeskuksen paneeliin ja osallistuviin menetelmiin  perustuvasta kuluttaja-asiantuntija-vuoropuhelusta keväällä 2007 osallistuvan ennakoinnin seminaarissa.

Olen kiinnostunut erilaisista tutkimustulosten levittämisen keinoista ja päässyt kehittämään erilaisia vuorovaikutuksen tapoja. Vuoden 2007 alusta lähtien olemme Jenni Väliniemen kanssa koonneet yhteen asumisen käytännöistä ja arkitaloudesta kiinnostuneita tutkijoita ja kehittäjiä tutkimuslaitoksista ja yrityksistä vaihtamaan näkemyksiään ja mielipiteitään. Keskeinen työtapa Asumisen areenalla on  Asumisen blogi.
Laajemmin asumisen areenan tuloksiin voi tutustua kirjan Koti-tehtävistä uusiin ihanteisiin  -artikkeleissa.
 
Olin mukana kirjoittamassa syksyllä 2005 julkaistua  artikkelia Kuluttajat äänessä! - kokemuksia ryhmäkeskustelusta Kuluttajatutkimuskeskuksen toiminnassa. Artikkelissa kuvataan Kuluttajatutkimuskeskuksessa kertyneitä kokemuksia ryhmäkeskustelujen käytöstä, niiden erilaisista käyttötavoista ja -kohteista.

Olen ollut mukana kehittämässä tapaa viestiä kuluttajille tuotteiden elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Mittatikku kehitettiin, jotta kuluttajat pystyvät havainnollisesti arvioimaan ja vertailemaan kulutuksen ympäristö-
vaikutuksia ymmärrettävällä ja luotettavalla tavalla.

Poutapilvi web design Oy